Mularit - yksi Kainuun asuttajasuvuista

Mulari-sukunimeä käyttää Suomessa noin 650 ihmistä ja entisenä nimenä Mulari on noin 240 henkilöllä.

Mulareita on eniten Kainuussa ja Pohjois-Savossa. Suku on yksi Savosta tulleista Kainuun asuttajasuvuista. Uudisasukkaita lähettämällä Ruotsin kuningas valloitti uusia alueita Ruotsille.

Mularit asettuivat 1600-luvulla Raudanveden järven ympäristöön Kainuun ja Savon nykyisen rajan molemmin puolin.

Kantaisä oli 1500- ja 1600-lukujen vaihteen tienoolla syntynyt Matti Erkinpoika Mulari. Hänen poikansa Matti Matinpoika Mulari perusti nykyisen Kajaanin eteläosassa sijaitsevan Mularilan uudistilan vuonna 1662. Matin veli Erkki oli asettunut asumaan jo vuonna 1653 Pihlajamäkeen, nykyisen Sonkajärven alueelle.

Olet todennäköisesti joku heidän jälkeläisistään, jos sinulla on Mulareita esi-isien ja -äitien joukossa,

MULARIEN SUKUSEURA

Mularien sukuseura perustettiin kesällä 2015 Kajaanissa. Puheenjohtajaksi valittiin opetusneuvos Yrjö Mulari Kajaanista. Paikalla oli noin 90 Mularia eri puolilta Suomea.

Liity sukuseuraan!

Perustavan sukukokouksen osallistujat kokoontivat yhteiskuvaan Kajaanin lukion pihamaalla 11.7.2015